| Etusivulle Home Page |
|
Päivitetty 25.01.2014 |
24.4.1802 Åbo Tidning
no 32
M. Rosenblad.
24.8.1830 Finlands Allmänna Tidning no 98 I anledning af Hans Maj:t Kejsarens Höga besök i Finlands Hufvudstad, har med Nådig tillåtelse, en Medaille blifvit präglad, som föreställer på åtsidan åtskilliga Landtbruks redskap, med underskrift: "1/13 Päivä Elokuusa 1830" (den 1/13 Augusti 1830, eller dagen då Hans Kejs. Maj:t ankom till Helsingfors): samt på frånsidab en krona af Sädesar, inom hvilken finnas orden: "Toimelliselle Rehellisyydelle" (för den med urskillning och omtanka verksamma redligheten). - Hans Kejs. Maj:t som i Nåder förordnat att Trenne de mest förtjente medlemmar af Bonde-Ståndet inom hvarje Län i Finland, borde erhålla Ett exemplar af denna Medaille, sålunda att En bland den skulle undfå densamma i Guld och de Tvenne andre i Silfver, för att bäras vid St. Vladimirs Ordens band i knapphålet, har äfven Nådigst låtit berörde Medaille tilldelas följande: (seuraava luettelo suomennettu) Turun ja Porin läänissä Uudenmaan ja Hämeenlinnan läänissä Kymenkartanon läänissä Viipurin läänissä Savon ja Karjalan läänissä Vaasan läänissä Oulun ja Kajaanin läänissä Samana päivänä kun Hänen Keisarillinen Majesteettinsa saapui Helsinkiin, jakoi Hänen Ylhäisyytensä Kenraali Kuvernööri, Kenraali Adjutantti y.m. Kreivi Zakrewsky edellä luetellut mitalit niille ylempänä mainituille talonpojille, jotka olivat läsnä, nimittäin Ratsutilallinen Carl Vitikala ja Henrik Eriksson Gyttja Westergård: talolliset Erik Johan Uhlgrén, Carl Carlsson Sammalisto ja Alexander Johansson Perälä, ratsutilallinen Johan Pylkain ja talolliset Salomon Johansson Grannas, Johan Thomasson Hyrynen, Abraham Fredriksson Frisk ja Jesim Vasilieff. Matti sai mitalinsa Oulun ja Kajaanin läänin maaherralta Johan Abraham Stjernschantz´ilta. 11.9.1830 Oulun Wiikko-Sanomia no 37 Hänen Majesteetinsä Keisarin käytyä Suomen maan Pääkaupungisa niinkuin edellisisä lehisä on kerrottu, on sen merkillisen tapahuksen muistoksi, Hänen Armollisen suostumuksensa kautta, valmistettu raha, johon yhelle puolen on kuvattu muutamia maanviljeliän työaseita, joitten alle on pantu sanat; "1/13 Päivä Elokuusa 1830" (Jona päivänä Hänen Majesteetinsä tuli Helsingin kaupunkiin): ja toiselle puolen tähkäpäistä kuvatun kehän sisälle: " Toimelliselle Rehellisyydelle". Hänen Majesteetinsä on Armosa säätänyt että nämät rahat ovat jaettavat kolmelle Talonpojalle kusakin läänisä, yhelle kullasta, ja kahelle hopiosta, kannettaviksi rinnasa St. Wladimirin Tähtikunnan tähti-kantimesa. Nämät näin kunnioitetut miehet Oulun läänisä ovat seuraavat: Lautamies Matti Matin poika
Jurvanen Hetetjärven kylästä Pudasjärven Pitäjääsä,
joka on saanut kulta-rahan; Näitä rahoja anto Herra Greivi General-Guvernöri itte paikalla niille Talonpojille, jotka olivat saapuvilla. Muut ovat lähetetyt Herroille Maaherroille kusakin läänisä asianomaisille jaettaviksi. St. Pietarin kaupungista 18:na päivänä Elokuuta. Sitten tuli Hänen Majesteetinsä Keisari takasin Suomenmaasta kotia tähän Pääkaupunkiin, täydellisesti tervennä. 31.7.1847 Finlands Allmänna Tidning no 174 Haukipudas den 1 Maji 1847. På Häradshöfdinge Embetets vägnar: Arvid M. Schybergson. förordnad. 28.05.1853 Oulun Wiikko-Sanomia no 21 Oulun läänin talouden seura (jatkoa edellisestä numerosta) Arsenii Andrejevits Zacrewsky; kreivi, jalkaväestön kenraali, ritari j.n.e. Lars Gabriel von Haartman; paroni, filosofian tohtori, esimiehen sijainen keisarillisessa Suomen senaatissa, kammariherra, ritari ja komentööri. Abraham Stjernschantz; maaherra ja ritari. Kuin jo sanoimma, oli viimeisessä nimikirjassa talonpoikaista säätyä 72, ja koska he hyvän nimensä, uutteruutensa ja toimellisuutensa vuoksi lienevät seuramiehiksi valitut, niin ehki sopinee nimittää heidät tässäkin esimerkiksi ja kehoitukseksi muille seuraamaan heidän hyviä tapojansa, jolla hekin saattaisivat saman arvon ja kunnian voittaa, joka ei vainen ole´kaan vähäinen arvo ja kunnia talonpoikaiselle ihmiselle yhteen seuraan edellä nimitettyin korkia-sukuisten herrain kanssa luetuksi tulla. Heidän nimensä ovat: Matias Penttilä, Siikajoesta. Seuran esimiehinä ovat olleet: Sihteerit. 15.8.1857 Oulun Wiikko-Sanomia no 28 Pudasjärveltä 27 p. heinäk. Ilmat ovat kolkkoja. Kuivuus ja kylmä ovat toukoja paljon harventaneet ja kasvua estäneet. Rukiin puolesta on jo katovuosi kädessä. Petäjän latvakylissä on satanut tarpeeksi, mutta pellot ovat kuitenkin enimmiten aivan huonoja, johon lienee ihmisten huolimattomuus paraastaan syynä. Kun eivät esi-isät ole ojittaneet peltojaan, niin lasten lapsetkaan eivät luule ojia tarvittavan; sentähden seisovat vesilammikot pelloilla, jos enemmän sataa, ja ihmiset sitte nureksivat, että maanviljelys ei tällä perällä ole otollista. Piammiten joka mies on kylvön aikana lauttareissulla Iissä, ja peltotyö jätetään vaimoin haltuun. Ei siis ole kumma, jos hyvinäkin vuosina on leipä porvarin aitassa. Tauti pitää pahaa melskettä seurakunnassa. Kynsiperän kinkerikunnassa hautasi kirkkoherra 12 päivä tätä kuuta 25 ruumista. Niin monta ruumista yht´aikaa ei ole siinä hautauspaikassa ennen koskaan mullattu. Lääkeitä on kyllin, vaan eikö heitä oikein viljeltäne eli eikö lie jokaiselle heistä apua; ihmisiä kuolee paljon. Köyhäin joukko on kesän tullen harventunut. Korkian kruunun avuilla tehdään työtä Hetetjärvellä ja Loukusan kylässä. Jokijärvellä maksaa kruunu 20 kop. miehelle päiväpalkkaa maanmittari työssä, jolla rahalla kruunun varoista myydään jauhoja 53 kopeikalla leiviskä. Pappilassa, Riekillä ja Vanhalassa on myös isoimpia töitä köyhäin avuksi laitettu, niin ettei yhdenkään nyt tarvitse työn ja ruuan puutosta kärsiä. Sellainen työn toimi on monelle laiskalle paha pulakka. Apua ovat he saaneet huonona aikana ilman; sen sijaan että nyt pitäisi kiittää Jumalata ja armeliaita avun antajia, ovat monet ylpeydessä ja laiskuudessa heittäyneet huolimattomuuteen huomisesta päivästä. Kun vaivaishoidon hallitus ei anna apua niille, jotka kykenevät vaan eivät huoli työtä tehdä, lähdetään "kuvernööriin" valittamaan, joitten valitusten perustukseksi ei panna omaa laiskuutensa, vaan vaivaishoidon hallituksen tylyys ja monet muut häpiälliset soimaukset ja valheet, joita köyhäin asian huolenpitäjille palkaksi annetaan. Sillä ajalla kun Oulussa käydään "valittamassa"
tienaisivat he monta leiviskää jauhoja, ja sillä rahalla, joka
kriivarein palkaksi pannaan, saisivat paljon ruuan apua itslleen. - Sanotaan,
muutamata miestä, joka on vasituinen laiskain "pulmahti", kova onni
kohtasi "pulmahti-reissulla". Varustettuna rahalla, hyvällä eväslaukulla
ja suurella toimella lähti mies "kuvernööriin" valittamaan,
että vaivaishoidon hallitus aivan huonosti velvollisuutensa täyttää.
Näin meni poika polonen reissulle. Eipä ennättänyt kuin
3½ penikulmaa likelle kaupunkia, niin tapasipa siellä vanhan
tuttavansa, viinapotellin, hyvän tahtosen emännän kamarissa.
Kolikot hopioiset muuttuivat viinaksi, mennä hulisivat suoraan miehen
kurkkuun ja päivässä muutamassa tekivät Jaakosta Matin,
joka sitte kohmelossa kotiin palasi ja sanoi: kyllä herrain puoli aina
on ylinnä. Eipä enää kukaan köyhäin apua valitusten
kautta hakeva rohkene kolikoitaan panna sille "pulmahille", johon lienee
kylmä ilma syynä. 31.10.1857 Oulun Wiikko-Sanomia no 39 "Vuonna 1775 on Juuso Mursu Kuusamosta kotoisin (Huomautus: Kotoisin
Pudasjärven Iinatista) tehnyt tämän runon Jurmun eli Kupson
maalla Pudasjärven pitäjään Kuren kylästä. Kupson
talo Jurmussa oli silloin mainion rikas. Naimisen kautta tuotiin siihen paljo
tavaraa Hyttisen eli Kosamon maalta Puhoksen kylästä, josta muori (Kosamo
Anna Juhontytär) oli kotoisin,
ja tämä sai myös suuren perinnön Puolangalta Askan mäeltä,
jossa Moilasen suku silloin oli haltiana. Runossa mainittu Tauriainen oli
mainio renkimies Kiannolla, ja se palkan ulpalla kutsuttiin Jurmuun. Vappu (Räisänen
Walborg Påhlintytär) ja
Anni (Räisänen Anna
Påhlintytär)
olivat Kupson tyttäret ja Anni oli enemmän yksinkertainen, eli
ikänsä naimatoinna ja pidettiin kesillä paimenena.
Olli Tauriainen nai Hetetjärven
kylästä lesken ja pääsi isännäksi, jonka suku
vielä elää siellä ja Vappu naitiin Lehtovaaralle, jonka
perikuntaa vielä on siellä. - Runo on tehty Ollista ja Vapusta
ja kuuluu näin:
20.2.1858 Oulun Wiikko-Sanomia no 8 Pudasjärveltä 25 p. tammik. Täällä on suuri puutos viinasta ja kahvista; mutta tuo juomaria kohtaan armas Jämsä Oulusta kokee aina aika ajasta käydä täällä meitä lohduttelemassa rommi-vedellänsä ja akoille kauniita kahveansa jakelemassa. Mutta kyllä onkin akka-paroilla ollut suuri ikävä, kun jo kaksi, kolme viikkoa ovat kuulleet hänen olevan tänne matkassa. Nuo akka-raukat ovat ikävissään kokeneet ohra-kahvella täyttää pannujaan sitä käyttäin viettää aikaansa. Siis oliki Jämsä sitten terve tultuansa. Mutta olipa tuosta Jämsän tulosta muutakin hyötyä. Viime sunnuntaita vasten yöllä pääsi valkia vallallensa kirkkoväärti Törrön talossa, eikä sattuneet miehet kotiin. Mutta Jämsä sattui silloin siihen ja koki renkinsä kanssa sotia - ei viinatulta vaan vahingon valkiaa vastaan, siksi kuin kylän väki ennätti apuun. Tuli oli syttynyt keitto-huoneesta eli köökistä ja pääsi valloillensa ennenkuin havattiin. Mainittu kööki oli erityinen rakennus, mutta aivan liki muita huoneita, niin että yhdeltä puolen ei ollut jos korkeintaan kolme korttelia ja kahdelta muulta puolen neljä eli puoli viidettä kyynärää väliä muihin huoneisiin. Mainittu kööki meni kyllä poroksi, mutta tuli saatiin kuitenki Jumalan avulla toimellisilla neuvoilla ja urhoollisilla yrityksillä estetyksi levenemästä. Kartta-paperista on täällä myöskin suuri puutos, kun moneen aikaan ei ole ollut vakinaista karttain myyjää. Nykyisella ajalla tarvitaan paljo karttoja monesta syystä; esimerkiksi kirjoituksia pitäissä kuolletten jälkeen, joita nyt on erinomattain paljon muitten aikain suhteen, kuin myös tänä kallisna aikana tarvitaan usein kaikenlaisia väli-kirjoja, jotka esivallan säännön jälkeen pitää olla karttapaperille kirjoitetut. Vieläpä muistuu mieleeni tuo, kuinka suuri hyöty
on noilla kauppjailla tuosta nykyisestä viinan vähennyksestä.
Kauppijaat myyvät rommilla sekoitettua vettä, ja sillä ottavat
kaksi ja kolme ruplaa kannusta, joka mielestäni ei ole oikein; vaikka
kauppa tosin on vapaehtonen ja kauppijaat eivät pakota väkisin
kaluansa ostamaan. Mutta talonpoika on useimmin tyhmä ja himoltaan voitettu
semmoisissa asioissa. Jätän tämän asian parempain mietittäväksi.
10.3.1859 Suomen Julkisia Sanomia no 19 (Lähetetty) J.F. L:ll 1808 v. sotilas Lehtola-Grahn suvun sivulle 3.3.1860 Oulun Wiikko-Sanomia no 9 Pudasjärveltä 16 p. tammik. Kirje Samulille Siikajoella. Rakas veljeni! Kauvan on jo haluni palanut kirjottamaan sinulle joitakin tietoja täältä, mutta olen ollut estetty kiireiltä töiltäni. Nyt saatuani vähän lomaa piirustelen sinulle tässä vähän tietoja. - Vuoden tulosta lienet jo kuullut, mutta mainitsen kuitenkin vähän siitäkin, että se oli jyväviljan puolesta keskinkertainen. Halla ei tehnyt vallan suuria vahingoita ylipäätä ottain, mutta jyvä ei jaksanut kypsyä, vaan jäi vihannoksi usiammassa paikassa. Pottuja tuli hyvästi, heiniä saatiin hyvin, ehkä ei kaikkia saatu vallan hyviksi. Hetejärven kuivaukseen, jonka tiedät, tehtiin 3 ja 4 tuhannen ruon välille heiniä, ja olisi vielä joku tuhat sittenkin saatu, mutta ihmiset riitelivät ja härskivät sen päältä, ja sillä lailla loppui kesä kesken kuin myös heinikot jäivät tekemättä. Sellaisen voiton se riitaisuus aina tuopi. Kytömaitten viljelemisen alottelijoilla ei ollut onnea viime vuonna; laihot hävenivät pois mahdottoman suuren kevättulvan alla, josta lienet jo kuullut. - Pyhäinmiesten päivänä annettiin kirkossamme kahdelle talonisännälle napinreijässä kannettava hopeinen rintaraha, nimittäin Kalle Riekille ja Matti Saarijärvelle, jotka molemmat ovat kunnon ja toimen miehet. Tässä tilassa piti kiitettävä kirkkoherramme kehoittavaisen puheen että toimi ja työnteko aina palkitsee itsensä ja ylentää ihmisen arvoon ja kunniaan. - Heräkkäitäkin on viime kesän ajalla ilmaunut seurakuntaamme. Pohjanperä pitäjästämme on jo niitten vallassa. Heräys on siellä semmoisessa vimmassa, että ovat jo saaneet moniaita mielipuoliksi, että ne ovat oikein raivohulluja, joita täytyy miehissä hallita ja köysissä kiini pitää, Herrastuomari Puhakkakin on jo hulluna ja viety lasareetiin. Tämä heräkästen oppi on kulkeunut Pohjanperälle Rovaniemestä; sieltä on ollut kaksi lähetyssaarnaajaa. Muuten on terveys seurakunnassamme hyvä; kuolevia ei kuulu usein muita, kuin joku lapsukainen ja joku vanha. - Lunta täällä on mahdottoman paljo; sitä ei muista vanhatkaan, että sitä tähän aikaan vuodesta olisi ollut niin paljon. Ylipäässä pitäjästämme, jossa on vaaraset maat, sanovat sitä olevan kahdeksan korttelin tienoille. Työläs on ihmisten toimittaa hevoistöitään, jotka ovat hiljastuneet sulan pohjan tähden. - Susi on täällä haaskannut poroja; mutta jopa oli viime viikkosilla hyvillä kelillä jättänyt nahkansa maksoksi poromiehille. - Rahan puutetta valittavat ihmiset täälläkin; ehtimiseen lisäypi kustannuksia ja ulostekoja. Säästö-makasiini on paraaltaan tekeillä, sen tekeminen valmiista hirsistä maksaa pitäjäälle 530 rupl. hopiossa. Siihen on jo kannettu perustusjyviä, mutta saanevatko kaikki suoritetuksi ensimmäistäkään maksoa ilman ulosmittauksetta. Rästejä kuulutetaan ehtimiseen ryöstön haastolla. Puhutaanpa tulevan pitäjääsemme metsänhoitajia. Eikös nekin lisänne ulostekoja, ehkä ne ovat kruunun palkalla, mutta tulee muistaa, että joka mies maksaa kruunun kassaan. Metsän-viljelys loppuu, mistähän rahaa saataneen? - Yhteinen elämä on täällä paljo siivoksempaa kuin ennen; ei täällä enää näe juopuneita kirkko-tiloissa, niinkuin ennen niitä ajelehti itse Herran-huoneessakin; harvoin niitä enää näkee muissakaan kokouspaikoissa täällä valtakylissä. Syrjäkylissä sanotaan vielä viljeltävän viinaa runnommasti; mutta ei kuitenkaan siinä määrässä kuin ennen. Mutta kyllä on kahven-juonti siihen sijaan nousnut ylenmääräiseksi, varsinkin vaimoväellä, niin että hyvin sopii kuulumaan täälläkin vanhan Pekan valitus, jota hän teki Oulun Wiikko-Sanomissa moniaita vuosia sitten ja sanoi, että ennen saivat vaimot hakea miehiään krouvipaikoista, mutta nyt saavat miehet hakea vaimojaan kahvekestistä. Kahve tosin ei vie järkeä ihmiseltä, mutta on kuitenkin iso rahan kulukki ja yksi niistä valtasuonista, jotka vievät rahan pois maastamme. Ihmehdellen luulisin monen katselevan sitä, jos tulliherrat antasivat yleisölle sanomalehdissä julki, kuinka paljo on Suomeen tuotu kahvia ja sokeria vuosittain ja mikä määrä rahaa (eli kalua) on sen kautta mennyt ulkomaille. Tähän lopetan nyt kirjoitukseni tällä kertaa; toivotan vain sinullekkin onnea tällä alkaneella vuodella. Vanha veljesi Gustavi. (Hei, satuin taas tutkiskelemaan Jurvansuu.net sivustoa ja siellä
olevia vanhoja lehtijuttuja. Kysyit, keitä veljekset Gustaf ja Simon
voisivat olla ja minulle tulee mieleen tällainen hyvin epävarma
arvaus, että voisiko Gustaf olla Siikajoella 15.8.1838 syntynyt Gustaf
Matinpoika Höglund: en ole tutkinut hänen sukuaan Siikajoelta
päin, mutta Gustaf on asunut ensin Oulussa ja muuttanut sitten joskus
1860 tienoilla Pudasjärvelle ja toiminut täällä siltavuotina
(jostakin minulla on toisaalta merkintä, että hän olisi voinut
olla räätäli). Hän olisi siis oletettavasti ollut virkansa
vuoksi luku- ja kirjoitustaitoinen ja olisi ollut aivan järkevää
kirjoittaa veljelleen, jos tämä olisi jäänyt Siikajoelle.
11.11.1876 Oulun Wiikko-Sanomia no 45 Katso Väisänen-Lehtola suku 10.3.1880 Pohjois-Suomi nro 20 Jo viidennellätoista vuosisadalla oli ihmiset tukkeuneet asumaan tännekin pohjan perän sydänmaille. Viljavat metsät ja kalarikkat vedet, linnustaminen ja kalastaminen, kas siinä heidän elinkeinonsa. Kasken polttoa eli halmetruukia jo siihen aikaan kumminki viljeltiin vieläpä suuressa määrin. Asutus kävi ylös Kiimingin jokivarsia. Ihmisasennoita asetettiin pitkän matkan päähän toisistansa, että ei oltaisi toistensa viljamaille haittoina, ja että aina vereksiä viljamaita olisi olemassa. Siinä suuret rikkaudet tarjona. Kiimingin joesta, jonka latvat ulottuvat tänne Pudasjärven pitäjän sisälle, haaroaa Kuorihtan (Nuorittan) joki ja tämän varrelle ilmaantui uudisasunnoita, niinkuin Autiokoskella ja Jurvasenlammin rannalla, jota siihen aikaan nimitettiin Pätsiksi. Sitten myöhemmin isonvihan aikana kulkivat venäläiset niitäkin jokivarsia ylös niin kauvas kun ihmisasennoita löytyi. Tähän aikaan Autiokoskella asui mahtavan rikas talokas ja suuri metsästäjä, Oinas nimeltä, joka myös luultiin oppineeksi noidaksi. Kun venäläiset tulivat Kuorihtan jokivartta ylös, niin pakenivat ihmiset taloistansa tavaroineen pois. Niinpä oli Autiokoskellakin tyhjetty talo ja kätketty hopeakalut kaivoon, vieläpä kirnullinen niitä kannettu talon rannassa olevaan koskeen, mutta semmoisilla taikasanoilla, että kalut eivät tulisi sieltä ilmiin, ellei tiedetä uhrisanoja, joita lukemalla ne sinne pantiin; samote oli kaivoon pantu hopeinen rukki samanalaisilla taikatempuilla ja sitten pakeni Oinas muitten mukana ylös jokea aina Hetetjärvelle saakka. Mutta venäläiset taloon tultuansa eivät löytäneet muuta kuin tyhjän ja aution huoneiston, jonka sytyttivät tuleen ja polttivat poroksi, ja niin lähtivät ylöskäsin jokea tulivat aina sen ojan suulle, joka Hetejärvestä laskee Kuorihtan (Nuorittan) jokeen. Tätä ojanvartta he sitten nousivat Jurvasenlammille asti ja sitten saapuivat mainitun Pätsin taloon, jota ei vielä oltu keritty tyhjentää. Kotona oli vielä talon emäntä kahden lapsen kanssa, joista toinen noin viidentoistavuoden vanha tyttö äitinsä kanssa juoksi pakoon talossa olevan riihen lakkaan, mutta pienempi lapsista jäi yksin venäläisten käsiin. Lapsen he ottivat ja panivat aidanseipääseen kiikkumaan, ryöstivät talon mennessä sytyttivät sen palamaan; sytyttivätpä myöskin riihen jossa nuo kaksi pakolaista, äiti ja lapsi, piilivät, vaan riihi kuitenkaan ei palanut. Venäläisetkään eivät sen enempi perustaneet riihestä, vaan menivät tietänsä takaisin kaiken saaliinsa kanssa. (Jatk.) (Tekstin olen saanut Timo Sarajärveltä J.J.) 17.3.1880 Pohjois-Suomi nro 22 Tämä on nyt se riihi, josta kertomuksen alussa mainitsin ja joka on ainoa huone mitä koko talosta jäi palamatta. Sille paikalle jossa entinen Pätsin talo oli, ei ole sen kovemmin tehty taloa, mutta wenäläisten sitä hävittäissä oli aivan läheisyydessä toinen naapuri, jota kusuttiin Jurvaseksi. Olipa iso kuusikkometsä silloin taloin välillä, joka esti venäläisiä nakemästä ja hävittämästä toista taloa. Nyt tuli Pätsin paikka Jurvasten haltuun. Nämä yhdistivät sen Jurvasen kanssa yhdeksi maaksi ja kuokkivat talonsijan pelloksi, jota nimittivät "autiopelloksi", kun puheena oleva riihi sai nimekseen "autioriihi". Näitä nimiä riihi ja pelto vieläkin kantavat. Näin on tuo muinaisajan riihi säilynyt nykyaikoihin ja päälle päätteeksi säilyttänyt kalliita aarteitaan tulipalon ja vihollisen raivotessa, yhä edellensä seisten muistopatsaana menneistä ajoista. Mutta eipä Oinaskaan ruvennut rakentamaan taloaan entiselle venäläisten polttamalle paikalle, vaan muutti asentonsa Jurvasen talosta yhden neljänneksen ylöspäin Sammakkolammin rannalle, jossa luuli olevan turvallisen paikan ja viljavat metsät. Niin rakensi ensin saunan, niinkuin tavallista on uudisasennoissa. Otti sitten koiran ja jousen mukaansa ja lähti ensi kerran metsästämään uudelta paikalta, eikä tarvinnutkaan mennä puolta neljännestä edemmäksi kotoa, kuin jo oli kantamus viljaa, jolla sai palata kotiinsa. Ei kulunut kauan aikaa, niin jopa nähtiin komea talo Sammallammin rannalle kohonneeksi, jota taloa kutsuttiin Oinaaksi. Tämä nimi sillä talolla on vielä nytkin. Mutta Oinaalta Autiokoskelle jääneet aarteet ovat paikoillaan, eikä ole nykyisistä ihmisistä sitä, joka osaisi loihtosanat lukea, ja ilman näitä pysyvät kaikki vanhat aarteet löytymättä. Autiokoskellekin on vihdoin rakettu talo vähä ylemmä entisestä paikasta, vaan vanhalla paikalla on vielä kaivonsija, joka on niin kummallinen, että vaikka sitä on monta kertaa täytetty, niin se yhä pysyy vajavaisena ja sen matala pohja kumottaa katsojaa silmiin; mutta aarteita siitä ei löydy. Nykyisen asukkaan poika sanotaan kaivolla nähneen jonkunlaisen ilmiön, nimittäin ihmishahmon, joka koki rukilla kehrätä karottaa, mutta kun poika meni muille havainnoistaan kertomaan, niin ilmiö sillä välin katosi.Niin on haltian hallussa Oinaan hopearukki ja kirnu täysi hopearahoja, edellinen kaivossa ja rahat koskessa, ja näitä eivät nykyajan puoskarit sieltä saavuta, ei edes Muikku=jussikaan, yksi noita nykyajan suurimpia puoskareita, kun ei sano tuntevansa aarteitten loihtosanoja. Tässä olen kertonut vanhanaikaisia asioita sen mukaan kuin olen kuullut tarinoitavan, mutta vanhat tarinat muuten ovat täältä meidän seudultamme hävinneet aivan sukupuuttoon, Ja sehän lieneekin syynä, että moni noista nykyajan Amerikaan muuttaneista on joutunut halveksimaan armasta Suomeamme, kun ei enää kuule kerrottavan esi-isäimme rikkauksista, y.m. ja kuinka heillä oli täällä Amerikansa ja onnensa eivätkä niin kuin nykyajan ihmistö ollenkaan aatelleet Atlantin meren toiselle puolelle siirtymistä. K. (Tekstin olen saanut Timo Sarajärveltä J.J.) 24.3.1880 Pohjois-Suomi no 23 X. (300 markkaa on vuoden 2007 rahassa 1168 euroa) 21.8.1884 Suomalainen Wirallinen Lehti no 194 Vanha rakennus. Jurvasen maalla Hetetjärven kylässä Pudasjärven pitäjää on vanha riihi, jota, vaikka sen ikä onkin korkea, vielä täydellisesti käytetään. Riihen eteläseinän on auringon helle melkeen kokonaan kuluttanut, mutta pohjoinen seinä jota tällä puolen olevasta oviaukosta tulvaileva savu on koventanut, on hyvin hyvästi säilynyt ja on melkein kuin luu. Tälle puolelle on vanhan tavan mukaan piirretty riihen syntymävuosi, joka on 1495. Siis täyttää tämä vielä käytettävä vanhus 11 vuoden perästä 400 vuotta. Riihen läheisyydessä on huone, jota nykyaikaan käytetään kaikenlaisten kalujen säilytyshuoneena. Tämä on silminnähtävästi ennen ollut asuinhuone. Akkunoiden asemasta on siinä 4 aukkoa, varustetut luukuilla, joita sisäpuolelta voidaan työntää. Rakennus on tehty pyöreistä (veistämättömistä) hirsistä. Tämän vanhuksen rakennusvuotta ei tiedetä mutta siitä, mitä on kerrottu, ymmärtänee, ettei se ole kovin veres, kenties samanikäinen kuin riihi. Talo on vanhimpia seudulla. Paitsi näitä kahta rakennusta kuuluu myöskin löytyneen koko joukko muita samankaltaisia vanhuksia, mutta ovat ne aikojen kuluessa puretut, kertoo O.L. 7.1.1885 Suomalainen Wirallinen Lehti no 4 Mainituista asiakirjoista saadaan tietää: että hakia välikirjalla 27 päivältä toukokuuta 1879 on saanut tämän maan Matti Matinpoika Kipinältä, jolla siihen on ollut laillinen asumaoikeus; että asetuksissa määrätty asujan muutto-syyni ja katselmus on tilalla pidetty 23 päivänä heinäkuuta 1880, jolloin on havaittu, että tämä maa on ollut seuraavaisessa hoidossa: rakennukset välttävässä kunnossa, pellot 2 tynn. 15 kap. alaa välttävässä viljelyksessä, niityt antavat 27 häkkiä heiniä, metsä riittää talon tarpeisiin ja muutoin että hakia Heikki Parkkinen väli-immissionin kautta 17 p:ltä joulukuuta 1881 on otettu väli-asujaksi tälle maalle, josta julkisesti on kuulutettu kihlakunnan kirkoissa viimeksi 19 päivänä maaliskuuta 1882, ilman että valitusta sitä vastaan on täällä ilmoitettu; että perintömaan asukkaat Heikki Sankala ja Matti Taival 10 päivänä marraskuuta 1880 ovat menneet takaukseen asumavelvollisuutten täyttämisestä; ja että hakija Heikki Parkkinen nyt on täällä pyytänyt ehdotointa asumaoikeutta mainittuun maahan. Mitä näin on tapahtunut ja asiakirjat muuten sisältävät, olen minä tutkittavaksi ottanut; ja koska moitetta hakijan saamaa ehdollista asumaoikeutta vastaan nimitettyyn maatilaan tänne ei ole esiin tuotu, vaikka valitusaika jo on loppunut sentähden katson minä oikeaksi, Keisarillisen kuulutuksen mukaan 31 p:ltä heinäkuuta 1811, täten ottaa hänen Heikki Parkkisen vakinaiseksi asujaksi mainitulle Halmetniemi nimiselle kruununmaalle n:o 20 Hetetjärven kylässä, Pudasjärven pitäjässä ja Oulun kihlakunnassa, johon hänelle imissionikirja on annettava, sittenkuin tämä päätös on lain voiman voittanut, jota asianomaiset noudattakoot. Tähän päätökseen tyytymätöin saapi hakea muutosta Hänen Keisarilliselle Majesteetillensa alamaisuudessa kirjoitetuilla valituksilla, jotka ynnä tämän alkuperäisen päätöksen eli tästä otetun yhtäläiseksi todistetun kopian sekä kaikkein kirjain ja todistusten kanssa, joita muutoshakemuksessa valitusten perustamiseksi vedetään, jätetään Registraatori-konttuuriin Keisarillisen Suomen Senaatin Talousosastoon viimeistään ennen kello kaksitoista (12) yhdeksäntenäkymmenentenä (90) päivänä tästä todistetun tiedon saamisen jälkeen, johon se päivä, jona tämä tapahtui. ei ole luettuna. Paikka ja aika edelläkirjoitetut. A. Tamelander J. S. Hortling Hakia Heikki Parkkinen antakoon julistamalla Suomen julkisissa sanomissa osan antoa sivuun liitetystä päätöksestä 12 päivältä huhtikuuta 1884, jonka kautta hän on määrätty asukkaaksi Halmetniemi nimiselle kruununmaalle n:o 20 Hetetjärven kylässä ja Pudasjärven pitäjässä Oulun kihlakuntaa, siinä mainitulle Matti Matinp. Kipinälle ja näyttäköön sitten todistuksella Registraatorin konttuurista että alamaisia valituksia päätöksen yli, yhdeksänkymmenen päivän sisään siitä kuin se on kolmannen kerran sanomissa julistettu. ei ole tehty: jolloin asiakirjat ynnä yksi kappale niistä numeroista, joissa päätös on julistettu, myös ovat tänne jätettävät. Oulun Lääninkonttuurissa, joulukuun 5 päivänä 1884. Lääninhallituksen puolesta: Konst. Hildén. J. S. Hortling 17.11.1885 Finland no 267 (Asukasoikeuden sai Daniel Wilhelm Johaninpoika Grahn) 29.1.1887 Kaiku no 8 Kaikun toimitukselle "Enkelin ilmestys" Tämän pitäjän Jongun kylässä Nuorittan joen varrella on erän yksinäinen kruunun torppa, "Virtala". Täällä tämän torpan tykönä, niin kerrottiin, oli 3 päivän iltana tässä kuussa kuulunut outo ääni, kuin jonkunkaltainen huuto metsästä, jota alussa torpan väki oli pitänyt eksyneen ihmisen hätähuutona, ja siksipä isäntä oli mennytkin metsään huutoa kohden opastamaan muka eksynyttä oikealle tielle. Hän ei kuitenkaan ketään tavannut. Ääni eteni sen mukaan kuin hän oli sitä lähenevinään, ja kuului toisinansa kokonaan toiselta suunnalta kuin mitä ennen oli kuulunut. Tuskastuneena täytyi hänen tyhjin toimin palata takaisin torppaansa. Vaan ääni ei kuitenkaan kuulumasta laannut. Se läheni torppaa, ja siinä torpan läheisyydessä kuultiin sen silloin ja eteenkinpäin varsinkin öisinä aikoina vastaavan kysymyksiin ja puhelevan kaikellaista ihmisten kanssa. Ääni kuului, vaan mitään ei näkynyt. Näin kului viikon verran, säikähtyneen torpan väen saamatta siitä sen enempää mitään selkoa. Tulipa sitten toinen viikko, ja nyt ryhdyttiin tarkoin tiedustelemaan, kuka tämä näkymätön puhuja olisi. Vihdoin viimein monen turhan kokeen perästä onnistui muutamain tukkimiesten, jotka torpassa nyt majailivat, saada puhujan sanomaan nimensä. Hän on enkeli Gabriel, niin kuultiin sen itsestänsä todistavan. Taivaallinen lähettiläs oli niin muodoin ilmestynyt ihmisten keskelle täällä sydänmaassa, kuten muinoin Johannes Kastaja korvesta. Sykkivin sydämin ruvettiin nyt kyselemään häneltä kaikkinaisia, tiettyjä ja tietämättömiä asioita. Tyydyttävän vastauksen antoikin hän tavallisesti useampiin kysymyksiin, ja toisiin, jotka olivat syvempää laatua, vastasi hän: "ei ole tarpeellinen tietää", tahi: "ei ole annettu tietää". Jopa saatiin myöskin selville, mitkä ihmiset ovat autuaat, mitkä kadotetut, ja missä opissa ihmiset ainoastaan voivat autuaiksi tulla. Laestadiolaisuus, niin ilmoitti enkeli, on ainoa oikea opinsuunta, jossa ihmiset voivat sielunsa pelastaa ja ijankaikkisen elämän periä. Tämä tuli tiedoksi. Enenpää ei tarvittu, kansa joutui liikkeelle. Läheltä ja kaukaa, omasta ja naapuripitäjästä rupesi kansaa tulvaamaan Virtalaan omin korvin kuulemaan enkelin puhetta, hänen selityksiänsä, vastauksiansa ja veisuansakin. Näin tuli Virtala näyttämöpaikaksi, missä ihmiset suurin joukoin paljaan taivaan alla öisin enkeliä kuuntelivat ja puhuttelivat. Ja kaikki, mitä täällä puhuttiin ja mihin vastaukset saatiin, levisi nuolen nopeudella kansan sekaan yhä laajempiin ja laajempiin piireihin vakuutuksella, että kaikki on totta, kaikki on niin tapahtunut kuin kerrotaan. Tästä kauhu kasvoi toisissa, toisissa taas ilo ja ihastus. Ja tämä mielten kiihko lisääntyi yhä enemmän sen kautta, että kaksi Laestadiolaista saarnamiestä, jotka myös olivat käyneet enkeliä kuulemassa, rupesivat nyt tavallista innokkaammin lähistössä olevissa taloissa niihin kokoontuneelle kansalle saarnaamaan, ja kehoittamaan heitä pikaiseen parannukseen, koskapa nyt jo "Herran miekka maata viilee". Puhelemista jatkettiin tämän ohessa Virtalassa, ja suuri joukko ihmisiä uskoi sanottujen saarnaajain kanssa, että näkymätön puhuja todellakin oli enkeli Gabriel. Toiset tosin eivät häntä siksi uskoneet, vaan eivät voineet päästä selville, mikä hän oli. Häntä kuunneltiin ja tarkasteltiin, vaan kaikki turhaan? Mielet olivat jännitetyt, ja liike näytti levenevän levenemistänsä. Tätä ei voinut enään kukaan tyynellä mielellä katsella, vaan oli se saatava sammumaan, ja siksi oli välttämättömästi selvä saatava, kuka totuudessa tuo puhuja ja liikkeen alkaja olisi. Tätä varten läksi monioiden muiden muassa tämän kirjoittajakin Virtalaan. Perille asti emme kuitenkaan ehtineet tulla, ennenkuin jo eräässä talossa jonkun matkan päässä Virtalasta onnistuimme saamaan selvän asiasta. Tietojen nojalla, joita olimme tapahtumista Virtalassa saaneet, pidimme epäluuloa erästä tässä torpassa oleksivaa itsellismiestä kohtaan, jonka saimme käsimme mainitusta talosta. Tämä mies tunnustikin suoraan ja avomielisesti olevansa se, jonka toimesta tuo outo ja ihmisten mielestä ihmeellinen ilmestys Virtalassa oli aikoihin saatu. Vakuuttipa hän vielä niille jotka epäilivät hänen ei voineen sitä toimittaa, että turhaan saavat odottaa enkelin puhetta ilman hänettä. Ja niin ilmasivat muutkin, että tämän miehen läsnä-olo oli välttämätön, jopa enkeli ei tahtonut puhuakaan paljon muiden kanssa kuin hänen kanssansa ja kauttansa. Mutta miten sitten tämä mies puhui, että sitä ihmiset luulivat enkelin puheeksi. Viheltämällä. Vihellys - niin kutsuttu karhun matkiminen - oli se keino, jolla hän hurmasi ihmiset ja saattoi heidät luulemaan jonkun näkymättömän hengen olevan puhumassa kanssansa. Hän kertoi ensin leikillä vihellelleensä, eikä alussa olleen aikomuksensa esiintyä minäkään enkelinä. Ihmisten tahto, niin hän lausui - kun se rupesi hänen vihellyspuhettansa enkelin puheena pitämään - taivutti hänet vihdoin siksi itsensä ilmoittamaan ja sellaisena toimimaan heidän kanssansa. Niinkuin kipinästä tuli syttyy, niin tästäkin
alussaan vähäpätöisestä seikasta syntyi tuommoinen
suuri, mieliä kiihoittava, laajalle leviävä liike, jonka valaisemiseksi
ja ehkäisemiseksi nämä rivit ovat kirjoitetut. Mutta kenen
syyksi tämä hurmaava liike ja sen leveneminen on luettava? Epäilemättä
suurin syy on tuossa itsellismiehessä, tuossa vehkeilijässä,
mutta raskaana takkana se ohessa lankee syy myös niiden niskoille, jotka
hänen toimiansa, huolimatta Jumalan sanasta ja sen ilmoituksista ovat
enkelin ilmestyksenä pitäneet, sellaisena muille esittäneet
ja saarnoillansa uskomaan saaneet. Pudasjärvellä 21 p. Tammikuuta
1887. 9.2.1887 Kaiku no 11 "Enkelin ilmestymisestä" eräässä metsätorpassa Pudasjärven pitäjän rajaseudulla kirjoittaa P. M. Kaikun 8:ssa numerossa. Mainittu kirjoitus vaatii likempää selitystä vääräin käsitysten poistamiseksi. Ensiksi on huomattava, että se itsellismies eli "vatsapuhuja", niinkuin senkaltaisia kuulutaan kutsuvan, joka tuon hullutuksen vaikutti, ei ensinkään ollut uskovainen eli n.k. lestadialainen, vaan yksi jumalaton mies, mutta kirjanoppinut ja hyvällä ymmärryksen lahjalla varustettu, niin että taisi ilveensä taitavasti toimittaa. - Jongun kylästä, johon Virtalan torppa kuuluu, ei moni uskovainen tullut ilvehtijää kuulemaan, syystä että Paavali Ervasti kielsi kansaa hullutuksia kuuntelemasta ja neuvoi tarkastamaan Jumalan sanaa. Mutta Hetejärven kylästä kokoontuivat enin osa sekä uskovaiset että uskottomat ja myös muualta paljon kansa. Uskovaisten saarnain vaikutuksesta kuitenkin ilvehtijän omatunto heräsi, niin että lakkasi tuuleen puhumasta ja sitten isolle väkijoukolle tunnusti petoksensa, niinkuin joku uskovainen oli häntä syyttänytkin. Häntä vaadittiin myös tunnustamaan pastorille, sillä seurakunnan kirkkoherra ei ollut siihen aikaan kotona. Samalla tultiin miestä hakemaan pastorin puheelle, joka saatuaan ilmoituksen asiasta oli tullut naapuritaloon. Hän meni siis sinne tunnustuksensa tekemään ja on myös sittemmin kaikelle kansalle tiettäväksi tehnyt ja anteeksi pyytänyt rikoksensa. Tämä ilkeä ilveily ei siis ole ollut n.k. lestadiolaisten
edesottamaa, joskin moni heistä niinkuin muutkin tuli petetyksi siitä
jotakin erinomaisempaa ajattelemaan. Ja uskovaisten kautta se ensin ilmi tuli.
Semmoinen sen asian laita totuudessa oli. Olkoon kullenkin varoitukseksi,
että ottaa tarkka vaari Jumalan sanasta, ettei jouduta eksytyksiin. 9.2.1887 Kaiku no 11 Oulun läänin kunnista Pudasjärveltä. Aineellisessa suhteessa eleskellään paikkakunnallamme tavoin entisin, paitsi että rahapula kuulustaa olevan yleinen. Paras rahan saalis suurimmalla osalla paikkakuntaamme riippuu siitä, mitä puilla saadaan keväisin Iin Haminassa, jonne niitä täältä lasketaan tulvan aikana Iijokea myöten Livo-, Ii- ja Korpisenjoilta y.m. Suurin osa siitä lauttaustavarasta ostetaan kruunulta, ainoastaan muutamat hakkaavat niitä omista metsistään; eräät koettavat sitä vastaan varastaa kruunun metsistä. Vaan eipä kuulusta se onnistuvan, kun on tarkka perään katsanto, ja liian uskaliaat annetaan lain haltuun. Mutta eivät ole metsän varkaat vielä kokonaan loppuneet. Heidän raakuudestansa ilmaantui viime talvena mitä selvin todistus, siinä nimittäin, että lisämetsänvartia Aukusti Määttä eräältä heistä pahoin runneltiin Siuruan kylässä lähellä Ellalan taloa. Mainitusta ilkityöstä on oikeuteen vedetty talokas Antti Ellala ei tiedetä löytyykö hän syypääksi, kun ei ole ollut näkijää ilkityön tapahtuessa. Vuoden tulo lienee enimmästään hyvä, paitsi että muutamista paikoin raesateet särkivät toukoja Pudasjärven ja Sotkajärven kylissä. Henkisessä suhteessa koetaan myös edistyä. Yksi korkeampi kansakoulu työskentelee täällä; toista kuulutaan hankkivan Hetejärven kylään. Myöskin on kaksi kiertokoulua vaikuttamassa avarassa kunnassamme, joissa käypi noin 8-900 lapsia. Kuntaamme tilataan lähes sata Kr. Kuukausulehtiä. Myöskin
tällä vuodella on tilattu Aatu Laitisen kirjoittamaa "Vuosikerta
Evankeliumisaarnoja" pari sataa kappaletta, puhumattakaan monioista muista
tilauksista. Tähän loppukoon. 26.3.1887 Oulun Lehti no 24 Pudasjärven käräjät alkoivat tämän kuun 17 ja päättyivät 24 p:nä. Varsinaisia juttuja oli noin 120 tienoilla, joissa ei juuri merkillisempiä, mainittavia ollut. - Muuten näyttää sen seutulaiset nyt, huonojen aikojen vallitessa, saavan kärsiä ankarasti siitä, että kevytmielisesti ovat muutamia vuosia takaperin n. s. salakaupoilla myyneet maitaan varakkaammille, jotka nyt saavat maita niinkin polkuhinnoilla että eräskin talo, noin 3.000 markan arvoinen, meni näissä käräjissä omistajaltaan seitsemälläsadalla markalla, ja toinen parintuhannen arvoinen meni neljästäsadasta. 22.3.1890 Turun Lehti no 35 Rautatie Valkeaan mereen. Kaikusta luetaan: Huhun mukaan on eräs herra etelästä matkustanut Pudasjärven kautta Kuusamoon sieltä jatkaakseen matkaansa Valkeaan mereen. Aikomus kuuluisi olevan englantilaiselle yhtiölle pyytää asianomainen lupa rautatien avaamiseksi Oulusta Pudasjärven ja Kuusamon kautta Valkianmeren rannalle Kierrettiin. (Kieretti (ven. Keret) on entinen kunta ja kylä nykyisen Louhen piirin alueella Karjalan tasavallassa Venäjällä.) Tähän väliin pieni juttu. 6.5.1890 Kaiku 29.5.1890 Kaiku no 58 16.1.1891 Suomalainen Wirallinen Lehti no 12 Ellei laillista estettä satu, myydään julkisella pakkohuutokaupalla täkäläisessä voutikunnankonttorissa lauvantaina tulevan maaliskuun 28 p:nä kello 4 i.p. maksamattomista kruununveroista seuraavat tilat: Pudasjärven pitäjän Hetejärven kylän 14:nlla oleva Jaakko Mertalan asuma Vaaran 1/8 veron kruununmaa, Saman kylän 38:nlla oleva Kalle Krummin omistama Savelan 1/8 veron perintömaa |
|||
|
17.7.1893 Kaiku no 83 Myrkytysjuttu. Pudasjärveltä kirjoittaa Kaiulle nimimerkki J. M-i. Viime kevännä lauttausajan lopulla alkoi kuulua huhut Siuruan kylästä että metsänvartia Erkki Piriä on yritetty myrkyllä tappaa. Huhun mukaan oli myrkyttäjä muuan talon isäntä, jolta sanottu metsänvartia oli puut pilalle lautasta hakannut. Tätä suuntaa oli asiasta myös annettu ilmoitus metsänhoitajalle, jossa ilmoituksessa myös oli tarkalleen sanottu että myrkytys on tapahtunut yöllä Toukokuun 23 päivää vasten kello 11 ja 3 välillä ja että myrkky on pantu Juhmun torpan porstuassa metsänvartian laukkuun voirasiaan, ja että mainittu talon isäntä on nähty samana yönä liikkeellä ja käyvän Juhmun torpassa. Tämmöisten tietoin nojalla ryhtyi asianomainen kruununnimismies tämän kuun 6 päivänä pitämään poliisitutkintaa. Tutkinnossa tuli ilmi että metsänvartia iltasella 22 päivänä toukokuuta oli Juhmun torpassa syönyt laukustaan, voirasiaa esille ottamatta, ja sitte seuraavana aamuna syödessään sanonut olevan "eväät pilassa" ja antanut torpan emännän maistaa voita rasiastaan, jota maistaessaan emäntä heti oli tuntenut pahoinvointia. Toden mukaiselta näyttää siis että rasiassa on ollut myrkkyä. Mitä taas tuon talon isäntään tulee, oli hän käynyt toukokuun 22 päivän iltana Juhmussa, keitättänyt emännällä kahvin, juonut sen ja mennyt tiehensä. Ei kukaan tiennyt oliko metsänvartian laukku isännän käydessä siinä porstuassa. Hänen lautassa olevat puut eivät myös oltu vielä silloin hakattu, vaan vasta näitten tapausten jälkeen. Koko poliisitutkinnassa ei mitään seikkaa tullut ilmi joka osottaisi isännän syyllisyyttä. Aivan pimeyteen jäi siis tällä kertaa vielä tämä kamala juttu. Uusia tutkinnoita ja paljo parempia todistuksia tarvitaan ennen kun sanottua isäntää voidaan edes epäillä syylliseksi, ja näin ollen pyydän Kaiun lukijoita tyytymään tähän lyhyeen uutiseen Pudasjärven myrkytysjutusta tällä kertaa ja odottamaan syyskäräjiä, jolloin taas saadaan Kaiusta lukea miten tässä jutussa alkaa käydä. Odotellessa sopii kummastella sitä merkillistä luuloa, joka liikkuu kaikessa hiljaisuudessa Siuruanjokivarsilla, että muka kysymyksessä oleva myrkky olisi rasiassa ollut metsänvartian itsensä panema. Pimeästä ja mieltä jännittävästä asiasta näkyy liikkuvan huhuja vaikka minkälaisia. (Juttu jatkuu 20.10.1893 Kaiku no 124) 20.10.1893 Kaiku no 124 Tarkkamuistiset Kaiun lukiat muistavat ehkä minun lupaukseni, jonka kesällä tein, sen nimittäin, että annan tietoja kuntamme Siuruan kylässä tapahtuneesta myrkytysjutusta. Lupaustani koitan täyttää, mutta kun olin virkatoimiltani estetty oikeudessa aina läsnäolemasta tutkintoaikana, niin en voi kertoa asiallisten ja todistajain puheita sanasta sanaan. Juttu otettiin käsiteltäväksi täkäläisessä kihlakunnan-oikeudessa tämän kuun 4 päivänä. Poliisi tutkintopöytäkirjat ensinnä luettiin, joitten asiallinen sisältö oli lyhyesti seuraava: Metsänvartia Piri oli viime helluntai-iltana jättänyt Juhmun porstuaan laukkunsa lähtiessään toisen metsänvartian kanssa yöksi vartioretkilleen. Aamulla seuraavana päivänä syömään ruvettuaan, huomasi hän voissa katkeran maun ja enemmän sitä tutkittuaan päätti sen myrkyksi ja samaan luuloon tuli myös Juhmun emäntä metsänvartian Pekka Vesalan vaimo. Juho Hepola mainittuna yönä oli käynyt sanotussa torpassa ja siitä syystä ilmoitettu epäluulonalaiseksi metsänvartian Eero Pirin myrkyttämisyritykseen. Kun pöytäkirja oli luettu, tahtoi yleinen syyttäjä nimismies C. Pihl tutkintoa asiassa, jonka jälkeen tuomari kääntyi kysymyksillään syytetyn Juho Hepolan puoleen. Mutta Hepola, saatuaan tietää, että häntä syytetään myrkytysyrityksestä, pyysi tutkinnon lykkäämistä käräjäin loppupäiviksi, että hän voisi hankkia itselleen lainoppineen asiamiehen. Tämän pyynnön johdosta oikeus lykkäsikin asian tutkimisen tämän kuun 12:sta päiväksi. Tällä välin oli Hepola kutsunut avukseen varatuomari Sahlgrenin, ja tutkinto alkoi. Syytetty kertoi, kuten poliisitutkinnassakin, että hän viimme Helluntain jälkeisenä yönä oli käynyt Juhmun torpassa tavatakseen metsänvartioita Piriä ja Vesalaa, kun riita oli tullut 40 puusta, joita metsänvartiat anastelivat takavarikkoon. Hän väitti niitä sarkapuikseen ja olisi pyytänyt sarkaansa katsomaan mistä puut ovat otetut. Sanoi palanneensa kotiin aamupuoleen yötä, mutta ei tiennyt kellon määrää. Myrkkyä kertoi olleen itsellään viime talvena ketun pyyntiä varten 10 kapselia, joista kolme vielä jälellä, kaikki otetuita Pudasjärven Apteekista (apteekin kirjoihin sanotaan merkityn Hepolan ottamaksi ainoastaan 3 kapselia). Ei sanonut tienneensä oliko Pirin laukku hänen käydessään Juhmun porstuassa eikä tuntevansa koko laukkua. Todistajia kuulusteltiin kaikkiaaan 12, joista muutamia oli Hepolan haastattamia. Mutta todistajat eivät voineet sanottavaa valistusta asiassa antaa. Ainoastaan sen useimmat tiesivät, että Hepola kysymyksen alaisena yönä oli käynyt Juhmussa ja palannut takaisin kotiinsa. Tiesivät myös, että Hepola on pyytänyt myrkyllä kettuja ja että metsänvartiat Vesala ja Piri myrkytyksen jälkeisenä päivänä olivat Hepolan lautasta puita pirstoiksi hakanneet. Tiesipä eräs todistaja, että joku aika myrkytyksen jälkeen Hepola vähän viinoissaan ollessa oli uhannut hirveitä Piriä vastaan. Joku taas tiesi, että Piri myrkytysyön edellisenä päivänä oli laukustaan syönyt kaksi kertaa voirasiaa avaamatta, josta syytetyn asiamies sai tilaisuuden julki lausua se jo ennenkin kuullun kumman otaksumisen , että ehkä Piri itse on pannut myrkyn rasiaansa jossakin mainettaan laajentavassa tarkoituksessa; jota vastaan Piri ei sanonut ketunmyrkkyä nähneensä 4:jään tahi 5:teen vuoteen. Niinhän oikeudessa aina syyttäjä ja syytetty tekevät väitteitä, mutta todistajat asian valaisevat. Tämä asia kumminkin vielä jääpi tällä kertaa todistusten puutteessa selittämättömäksi arvoitukseksi. Painavin kohta Hepolaa vastaan on se, että hän sinä yönä kun myrkytys tapahtui kävi Juhmussa missä laukku oli ja sen syyn nojalla lienee oikeus määrännyt Hepolan vangittavaksi odottamaan Marraskuun 21 päivää, jolloin on välikäräjät. Suurta huomiota on tämä juttu paikkakunnalla herättänyt
ja jännityksellä odotetaan sen päättymistä. Mielipiteitä
siitä on jos minkälaisia; varsinkin hölmömmänpuoliset
ihmiset, jotka eivät punnitse puheitaan, ovat jo aikoja tienneet syytetyn
aivan varmaan. Toteensaantia hidastuttaa vain se, että koko kylä
on liitossa myrkyttäjän kanssa. Ajattelevain ihmisten tietysti on
tyytyminen oikeuden tutkimukseen. 27.12.1893 Kaiku no 152 Pudasjärven myrkytysjuttu. Pudasjärven välikäräjillä tämän kuun 19 p:nä ratkaistiin se myrkytysjuttu, jossa metsänvartija Piri on syyttänyt talokas Hepolaa siitä, että tämä on pannut ketunmyrkkyä hänen voirasiaansa, kuten Kaiussa ennen on kerrottu. Päätöksessään kihlakunnanoikeus julisti Hepolan epäluulonalaiseksi mainittuun myrkytysyritykseen, mutta todistusten puutteessa ei häntä voitu edesvastuuseen langettaa. - Eräs kantajan (Pirin) todistaja, Anna Pieta Törrö sakotettiin väärästä todistuksesta 40 talaria eli 76 mk. 80 p. (312,5 euroa vuoden 2008 rahassa J.J.) ja julistettiin kelpaamattomaksi todistajana esiintymään. Asia alistettiin hovioikeuden päätettäväksi. (Ei tietoa, miten kävi hovissa.) 23.8.1895 Kaiku no 96 Pudasjärveltä kirjoitetaan meille, että heinänteko on sielläkin useammalla jo loppunut. Poutailmoilla heinä tehtiin; jonka vuoksi heinät saatiin hyvinä kokoon. Vaan kasvu oli niukan puoleinen, erittäinkin kuivilla törmäniityillä ja sorakkoperäisillä luhtaniityilläkin. Ohran sekä rukiinleikkuu on jo puolivälissä. Vilja- ja perunavuosi tulee hyvä. Muutamalla Törrön uutisviljelyksellä on 160 sentimetrin pituista kauraa, vaikka se kylvettiin vasta muun kylvönteon jälkeen. Ruiskin on säilynyt jotenkin hyvin, vaikka porot kaivavat melkeen koko talven. 19.6.1906 Louhi no 72 Murhaajat vangittu. Metsänvartija Samuli Timonen, Pudasjärven pitäjän Naamangan kylästä, katosi noin kuukausi sitten tielle tietymättömälle. Nyt on ruumis löydetty Pärjän joesta. Sukset, kepit ja taskukello löydettiin murron alta metsästä. Murhasta epäluulonalaisina on vangittu t. k. 11 päivän aamuna Kuusamon pitäjän Posion Raistakan talossa, saman kylän poliisi Jaakko Tynin toimesta kruununtorpparin poika Aappo Ristonp. Riihiaho, Pudasjärven pitäjän Naamangan kylästä, sekä saman päivän jälkeisenä yönä Taivalkosken poliisi K.E. Nevala vangitsi Kuusamon pitäjän Livojärven rannalla Kellin talossa itsellisen Juuso Sakarinp. Kuopuksen, kotoisin saman Pudasjärven pitäjän Naamangan kylästä. Kaksi istuu nyt kruunun kihloissa metsänvartia Timosen murhasta syytettynä. 26.7.1906 Louhi no 88 Metsänvartija Samuli Timosen murhajuttu oli käsiteltävänä Pudasjärvellä t. k. 23 pnä pidetyissä välikäräjissä ja tuomittiin siinä syytetyt Juuso Kuopus murhasta elinkautiseen vankeuteen ja kansalaisluottamuksensa menettäneeksi, ja Aappo Riihiaho murhaan yllyttämisestä 6 vuoden 10 vuorokauden kuritushuonevankeuteen ja sen jälkeen menettämään kansalaisluottamuksensa 10 vuodeksi. Sitä paitsi velvoitettiin he yhdessä maksamaan leskelle korvausta 1,000 mk. sekä muita kuluja noin 300 mk. 13.10.1906 Louhi no 122 Murhasta y.m. tuomittuja. Viime heinäk. 23 pnä julistamallaan päätöksellä tuomitsi Pudasjärven ja Taivalkosken pitäjäin käräjäkunnan kihlakunnanoikeus itsellisen Jooseppi Sakarinp. Kuopuksen murhasta pidettäväksi elinkautensa kuritushuoneessa ja menettämään kansalaisluottamuksensa ainaiseksi sekä metsänhaaskauksesta vetämään sakkoa 150 markkaa, mikä sakko kuitenkin sisältyi edellä mainittuun elinkautiseen kuritushuonerangaistukseen, ja kruununtorpparinpojan Aappo Ristonp. Riihiahon avunannosta murhaan pidettäväksi kuusi vuotta kuritushuoneessa sekä metsänhaaskauksesta vetämään sakkoa 150 markkaa, mitkä rangaistukset siten yhdistettiin, että Riihiaho oli pidettävä kuritushuoneessa kaikkiaan kuusi vuotta ja kymmenen päivää, kuin myös olemaan kansalaisluottamustaan vailla kymmenen vuotta yli vapausrangaistusajan ajan. Jooseppi Kuopus oli nim. viime toukok. 1 pnä metsänvartija Samuli Timosen ollessa virantoimituksessa Pärjänjoen varrella Pudasjärven pitäjän Naamangan kylässä surmaamisen aikomuksessa vakain tuumin kirveenpohjalla lyönyt Timosen pään takaosaan sillä seurauksella, että Timonen siitä heti oli kuollut, sekä Aappo Riihiaho kehoituksilla ja uhkauksilla tuota tekoa edistänyt, kuin myös Kuopus ja Riihiaho syksyllä 1905 ja talvella 1906 olivat luvattomasti edellämainitussa kylässä olevasta kruununmetsästä kaataneet tukkipuita, edellinen 40 ja jälkimäinen 43 kappaletta. - Edellä kerrotun kihlakunnanoikeuden päätöksen, joka on alistettu Vaasan hovioikeuden tarkastettavaksi, on hobvioikeus vahvistanut. ( Huomautus: Vuonna 1913 Romanov-suvun 300-vuotisjuhlallisuuksien vuoksi myönnettiin yleinen armahdus ja Jooseppikin pääsi vapaaksi.) Rantapohja 1977 Kartanoromantiikkaa Iijokivarressa Emäntä Karoliina Pönkkö, joka syntyi Pudasjärven Sotkajärvellä 25.5.1887, asuu nykyisin poikansa kanssa Ylikiimingin Hiltukylässä. Mieleen palautuvat usein lapsuusmaisemat tapahtumineen, jotka eivät aina olleet kovin valoisia. Sisaren kahden tyttären hukkuminen ja ihmisten elämään liittyvä köyhyys ovat surullisia muistoja. Mutta oli siellä kotipuolessa mukavaakin. Oli hyvä vesi, hiekkarannat ja aurinko paistoi. Ajatusissakin entinen kotimaisema muistuu mieleen auringonpaisteisena ja valoisana. Tällä hetkellä Karoliina Pönkkö on melkein sokea, mutta silti hän pitää kukista. Pudasjärven Sotkajärvellä oli Hirvaskosken kartano, jossa oli yli sata lehmää. Voi kuljetettiin hevosilla Ruotsiin. Meijerihuone oli erikseen ja kirnunpyöritykseen kahvatettiin hevonen. Kun meijerin ikkunasta huudettiin, Lippa, lähti hevonen juoksuun. Lippa tarkoitti samaa kuin kaasua enemmän. Työväellä oli oma rakennus ja talonväellä oma. Myös tilapäistä työvoimaa käytettiin. Isäntärenki johti työntekoa. Kartanossa oli myös kotiopettaja, joka antoi lapsille opetusta, Kartanossa oli paljon poikia ja joskus he menivät työväenpuolelle. Rouva käski pojat heti pois luullen, että oppivat siellä huonoja tapoja. Kartanossa oli myös mylly ja saha. Karoliina Pönkön sukunimi oli tuohon aikaan vielä Krum. Hänen sisarensa Hilda Krum oli palvelijana kartanossa ja isä Jussi Krum oli myös töissä kartanossa. Hilda Krum oli aikansa palvelijana kartanossa ja meni sitten naimisiin ja muutti Amerikkaan. Perhe oli aikansa Amerikassa ja tienasivat hyvin. Hildan työpaikalla syntyi lakko ja Hilda käytti lakkokokouksessa kovan puheenvuoron. Siihen aikaan naiset eivät juuri puhuneet ja mökin tytön puheeksi puhe oli erikoinen ja tieto sen pitämisestä on säilynyt. Hilda oli lakkoa vastaan. Sitten kävi sillä tavalla, että perheen piti tulla Suomeen takaisin. Laivamatkalla aivan alkupuolella heiltä kuoli pieni lapsi, joka olisi jouduttu hautaamaan mereen, jos kuolema olisi tiedetty. Perhe salasi lapsen kuoleman ja hautasi pienokaisen kotimaan multiin. Pudasjärven Jongunjärveltä perhe osti talon. Hilda kuoli myöhemmin ja puoliso jäi jatkamaan elämäntaivalta kolmen lapsen kanssa, joista kaksi oli tyttöjä ja yksi poika. Eräänä päivänä tytöt lähtivät järvenjäätä myöten luistelemalla hakemaan heiniä. Toinen tytöistä tipahti avantoon ja auttamaan mennyt sisko tipahti myös samaan avantoon. Molemmat tytöt hukkuivat. Tyttöjen velipoika näki kaiken ikkunasta, mutta oli niin pieni, että ei päässyt ulos. Isälleen hän kertoi illalla, että siskot hukkuivat. Kartanon lähellä eräässä talossa oli huutolaispoika, joka isännältä sai huonon kohtelun. Kerran keväällä poika piiloutui halkopinojen väliin. Karoliina Krum toi pojalle leipää. Poika oli pinojen takana useita vuorokausia. Mieliala oli murheellinen ja eräänä iltana hän päätti hukuttaa itsensä. Hän pelkäsi talon isäntää niin suuresti, että päätti hypätä Iijokeen. Useita kertoja hän hyppäsi jokeen, mutta hyvänä uimarina hän ei osannutkaan hukuttaa itseään. Iijoessa oli ennen kamalasti lohia. Karoliina Krum lähti usein isänsä mukana lohien uisteluun. Hän istui veneen keulassa ja katseli kalastusta. Muutamissa tunneissa tuli puolikymmentä lohta ja sitä ei vielä pidetty hyvänä saaliina. Lohet sai myydä hyvästä hinnasta kartanoon. Lintuja oli myös kovasti ja Karoliinan isä oli kova metsämies. Hän ampui metsoja, teeriä ja pyitä. Viimeksi mainitut olivat kartanon rouvan mielestä parhaita. Siihen aikaan liikkui myös kerjäläisiä, jotka tahtoivat ruokaa ja vaatetta. Kartanossa annettiin ruokaa ja vaatetta. Työväki sai myös ystävällisen kohtelun. Jouluksi ja merkkipäiviksi annettiin teurastetusta naudasta puolet ja muutakin ruokaa sekä vaatetta. Karoliina Krummin isän tapana oli noina vuosina laskea puulauttoja jokea myöten Iihin. Yhtenä keväänä olessaan noin 13-14-vuotias Karoliina halusi lähteä mukaan. Matkaa varten hän sai yksipohjaiset kengät eräältä talontytöltä. Matka oli kuin seikkailu, kun sai lautalla huristaa Iihin asti. Kosket olivat vaikeita laskea. Paluumatka Pudasjärvelle tapahtui kävelemällä ja kengistä oli jäljellä vain varret. Nuorisolla oli myös huvituksia siihen aikaan, mutta nykyajan tanssipaikkoja ei silloin ollut. Tanssiminen tapahtui pääasiassa taloissa. Rippikouluikäisenä Karoliina Krum meni kerran erääseen taloon tanssimaan. Nuorisoa oli kokoontunut sisäänlämpiävään suureen pirttiin. Isäntä otti uunin takaa mustasta säkistä viulun ja silloin Karoliina huomasi talon lapset, jotka olivat kurjan näköisiä. Jaloissa ei ollut kenkiä ja vaatteina oli vain säkkejä. Silloin jäi tanssit hänen kohdaltaan tanssimatta, mutta myöhemmin hän kyllä kävi huveissakin. Noihin aikoihin hän suunnitteli myös Amerikkaan menoa. Matkalippu oli valmiina, mutta sen hukkaan joutuminen muutti suunnitelmat. Krummin sisaruksilla oli verissä jonkinlaista seikkailunhalua. Karoliinan veli Jussi lähti alaikäisenä Saksaan jääkärikoulutukseen. Toiset siskot avustivat lähdössä. Jussi Krum onnistui koulutuksessa ja oli myöhemmin Suomen armeijan palveluksessa kymmeniä vuosia. Sukunimensä hän muutti Runkolaksi ja sai armeijan palveluksessa vääpelin arvon. Naimisiin hän meni myös ja tuli lapsia. Hänen ainoa poikansa (Taisto) oli YK:n joukoissakin, mutta ei varsinaiselta ammatiltaan sotilas. Nykyisin Jussi Runkola on Lieksassa ja on sairastellut. Hänen sisarensa Karoliina haluaisi mielellään käydä Lieksassa. mutta pitkä matka ja korkea ikäkin on jo esteenä sisarusten tapaamiselle. (Otettu tähän päätoimittaja Juha Virranniemen
luvalla. Tämän laatija on kuunnellut vähän yli kymmen-vuotiaana
Karon kertomuksia Hirvaskosken kartanosta Saunakankaan pirtissä hämäränhetkellä
ennen tulen sytyttämistä lamppuun. Jäi mieleen, että korkkimatot
luututtiin maidolla. Karo opetti minut tekemään ansoja ja sitten
pyydystimme kilpaa lintuja. Ensimmäinen saaliini oli koppelo.) Loppu |